Tervetuloa

Alhojärvelle! 

Alhojärven kyläyhdistys ry on nimensä mukaisesti Alhojärven kylällä toimiva yhdistys. Alhojärven kylä sijaisee n.6km päässä Jämsästä, Tampereelle ja Lahteen menevien teiden välissä. Kyläyhdistyksen toiminta voidaan katsoa alkaneen 2000-luvun alussa kylähankkeiden muodossa. Hankeaika päättyi 30.6.2004, jonka jälkeen jatkettiin toimintaa kylätoimikuntana. Aluksi yhdistys toimi rekisteröimättömänä, mutta 18.9.2015 yhdistys rekisteröitiin yhdistysrekisteriin. 

Yhdistyksen tarkoitus on edistää kylän/kylien asukkaiden yhteistyötä sekä omatoimisuutta. Kylän elinkelpoisuutta sekä toimia sen asukkaiden yleisten ja yhteisten etujen valvojana. Yhdistyksen tarkoitus on pyrkiä edistämään kylän asukkaiden toimeentulomahdollisuuksien yleisiä edellytyksiä, kylän vakinaisten ja vapaa-ajan asukkaiden viihtyvyyttä, harrastus- ja kulttuuritoimintaa ja yhteistyötä sekä edistää palveluiden säilymistä alueella. 

Kyläyhdistyksen jäsenille on järjestetty erilaisia retkiä ja tapahtumia. Kyläyhdistys on toiminut erilaisissa hankkeissa ja yhteistyötä eri toimijoiden kanssa kehitetään koko ajan. Yhdistyksen jäseniä on kutsuttu talkoisiin sekä vuosikokouksiin. Yhdistyksessä ei ole jäsenmaksua, vaan kaikki Alhojärven kyläläiset ovat tervetulleita yhdistyksen toimintaan. Yhdistyksen merkittävin tulolähde on osallistuminen ralleihin ja toivommekin kaikkia kylän asukkaita osallistumaan rallitalkoisiin, jotta jatkossakin voimme kehittää asuinympäristöämme sekä järjestää erilaisia retkiä ja tapahtumia. 

Kuvagalleria sekä kyläyhdistyksen toiminta -välilehdillä pääset tutustumaan siihen minkälaista toimintaa yhdistyksessä on ollut ja tapahtumat välilehdellä kerromme tulevista tapahtumista.

Lämpimästi tervetuloa mukaan toimintaan!  
 

Alhojärveltä löytyy kaksi muutakin aktiivista seuraa; 

Urheiluseura Alhon Aki sekä Jämsän Mms. Pääset tutustumaan heidän toimintaansa alla olevien linkkien kautta. 


Kyläyhdistyksen toimintaa voit seurata myös Facebook -sivujen kautta haulla @alhojarvenkylayhdistys tai alapuolelta vierittämällä kuvan viereistä palkkia.


Kyläyhdistyksen logon on suunnitellut kylällä aiemmin asunut Seena Luostarinen. Kolmiulotteiset kaaret kuvaavat kumpuilevaa peltomaisemaa ja keskellä kohoava tähkä vaurasta viljavuutta. Yhteen liitetyt kaaret kertovat kylän yhteishengestä. Logo julkistettu Juhannuskokolla 2009.